From Takku
Aika on rientänyt, vuodenajat vaihtuneet ja jälleen kerran on käsillä June11 -kansainvälinen solidaarisuuspäivä Marius Masonin ja kaikkien pitkiä tuomioita istuvien anarkistivankien tueksi.
Vuosi vierähti ja monet rakkaat toverimme ovat edelleen valtion vankeina. Päivittäin sen alistamina, eristyksen ja julmuuksien kohteina. June11 on se päivä vuodesta, jolloin pysähdymme alati lisääntyviltä elämän kiireiltä muistamaan heitä.
Muistamaan vangittuja tovereitamme. Muistamaan kapinoidemme historiaa. Muistamaan välillä hiipuvaa ja välillä taas roihuavaa anarkismin liekkiä.
Olemme kaikki potentiaalisesti vaarassa joutua vangeiksi
Kesäkuun 11. päivänä tahdomme syventää kritiikkiämme vankiloita kohtaan ja sitä kautta haastaa sitä rajaa, joka on vangin ja vankien tukijoiden välissä. Sillä meille anarkisteina on vankeus aina mahdollinen kohtalo. Useat meistä ovat olleet vankeja ja monet meistä tulevat vielä olemaan. Tämä on solidaarisuustoimiemme peruslähtökohta. Itsemme näkeminen noiden vankiloiden ahdingossa.
Vangin ja tukijan välinen jatkumo voi näyttää ohuelta, jos tarkastellaan vain tunnettujen vankitovereiden tapauksia yksittäin: Marius Masonin toimintaa Anarkistisessa Mustassa Ristissä, Bill Dunnen ja Claudio Lavazzan anarkistivankien vapautusiskuja tai vaikka Pola Roupan anarkistivankien helikopteripelastusoperaatiota. Yhteys ja jatkumo hahmottuu selvempänä, kun otetaan huomioon, että itse asiassa todella monet anarkistivangit lusivat tuomioitaan hyökkäyksistä vankiloita, oikeusjärjestelmää ja poliisi-instituutiota vastaan, tai että toiset ovat mukana vankilakapinoissa Kaliforniasta Alabamaan ja Kreikasta Italiaan.
Solidaarisuus tarkoittaa …
Sanomme aina että solidaarisuus tarkoittaa hyökkääämistä, mutta on tunnustettava, etteivät iskulauseet vie liikettämme eteenpäin kamppailuissa. Jos ”hyökkääminen” muuttuu toimintatapojen rajoittamista tarkoittavaksi sanaksi, niin suljemme sillä anarkistisen kamppailun laajenemismahdollisuuksia tulevaisuudessa. Jos siirrymme eteenpäin pelkkien fetisoitujen toimintatapojen toistamisesta, niin mitä mahdollisuuksia siitä meille aukeaa? Solidaarisuus kyllä tarkoittaa hyökkäämistä, mutta mitä muuta se tarkoittaa?
Juonnetta mukaillen tarjoamme ehdotukseksi seuraavaa: Kokeilkaa jotain uutta sen sijaan että tekisit(te) sitä mitä yleensä teette June11 -toimintapäivänä. Jos yleensä toimitat vangeille materiaalista tukea, niin tee sen sijaan joku aktio tai isku. Kohdista se johonkin kotiseudullasi sijaitsevaan vankilajärjestelmän lonkeroon. Jos taas yleensä hiippailet yössä tekemässä hyökkäyksiä, niin kokeile tällä kertaa jotain suoran tuen muotoa anarkistivangeille. Tarkoitus ei ole vahvistaa näitä teennäisiä raja-aitoja ja linjavetoja suoran toiminnan iskujen ja hoivatyön tekemisen välillä, vaan haastaa kangistuneita roolejamme niiden tekijöinä. Kokeilemalla uutta voimme selvemmin taas tunnistaa kuinka se muuri vannoutuneen sabotöörin ja vannoutuneen tukitoimijan välillä oli vain kuvitteellinen. Sekä muistaa, että mielikuvitus on oikeastaan laajempi kuin kuvittelimme, että oikeastaan olemme niin yksilöinä kuin ryhminä paljon kykenevämpiä kuin mitä usein ajattelemme.
Keskeistä solidaarisuusnäkemyksessä on ylläpitää niitä linjoja jotka yhdistävät meidät kumppaneihimme telkien takana. Meidän tulee pitää elossa ne kamppailut, projektit, taistelut ja liikkeet, joiden vuoksi he uhrasivat niin paljon. Yhteys anarkistivankeihin ponnistaa yhteisistä piirteistä – siitä, että jaamme halun muuttaa maailmaa vapaudelliseen ja tasa-arvoiseen suuntaan. Solidaarisuutemme on lähdettävä siitä, että tuomme vankitoverit osaksi projektejamme ja asetamme itsemme heidän projekteihinsa. Haluamme anarkistien vapautuessaan tulevan mukaan elinvoimaisiin keskusteluihin, yhteistyöhön ja toimintaan sekä toisaalta tietysti vaalia näitä asioita vankilamuurien sisäpuolellakin. Tämä voi olla yksinkertaisimmillaan vaikka sitä, että toimitat paikalliskamppailuista uutisia vangeille tai vastaavasti tulostat vankien kannanottoja ja julkilausumia jaettaviksi tapahtumiin. Kuten kaikissa solidaarisuuden muodoissa, tässäkin meitä taas rajoittaa ainoastaan oma mielikuvituksemme.
Vaikka vankilakamppailuja on tuettava silloin kun niitä tapahtuu, on varottava kasaamasta kamppailun taakkaa vain vankien harteille. Vankilassa vallitsevat äärimmäisen kontrollin, valvonnan ja rajoitusten olosuhteet ja vangeilla on toisinaan vähiten mahdollisuuksia saavuttaa voittoja vankilajärjestelmää vastaan. Meillä suhteellisesti vapaammin elävillä taas on paljon enemmän mahdollisuuksia pohtia strategioita ja aspekteja taisteluissa, ajatella, mitkä tavat eniten lisäisivät positiivisia vaikutuksia vankien elämään. Toisaalta meillä on myös suurimmat mahdollisuudet purkaa koko vankilajärjestelmä. Koska vankilat ovat vääjäämättä linkittyneinä useisiin valtiollisiin laitoksiin ja yrityksiin, se tarkoittaa että näitä vihollisia on kaikkialla – on ajateltava millä alueilla voimme saada voittoja.
Viime vuosikymmenet ovat opettaneet, että vankien tukeminen on myös alue, jossa eri kamppailut voivat yhdistyä. Niin Black Liberation Army kuin Earth Liberation Front, suuren valamiehistön vastustajat ja poliisia vastaan kapinoineet, niin vesistöjen suojelijat kuin maakysymystenkamppailijat – kaikki taistelut vapauttamisen nimissä ovat johtaneet valtion tekemiin sortotoimiin ja vankilatuomioihin. Kehittämällä tukitoiminnan kulttuuria ja rakenteita saamme vankiloista vähemmän eristäviä ja poissulkevia. Vahvistamme siten tämän yhteiskunnan haastamista. Siten myös löydämme toisemme.
Vankipäivityksiä
Marius Masonin pitkään jatkunut kamppailu siirrosta miesten vankilaan on tuottanut tulosta. Hän on todennäköisesti ensimmäinen transmies, joka on saavuttanut vastaavan siirron liittovaltion vankilajärjestelmän sisällä.
Italian vankilaviranomaiset alkoivat sensuroida Alfredo Cospiton kirjeenvaihtoa lokakuussa. Viranomaiset syyttävät häntä yllyttämisestä rikoksiin ja siteerasivat anarkistilehti Vetrioloa. Tämä on osa laajempaa Italian poliisin vyyhteä, jonka yhteydessä poliisi on tehnyt ratsioita useisiin anarkistien tiloihin ja sulkenut Vetrioloon liittyviä nettisivuja. Operaatio Sibilla pyrkii kaikin tavoin estämään tuon lehden julkaisemista ja sen kumoksellisten ajatusten levittämistä.
Claudio Lavazza sai viisi vuotta lisää 25 vuoden tuomioonsa. Hänen lakitiiminsä koittaa saada aiempaa ehdonalaiseen pääsypäivämäärää vahvistettua.
Eric King oli liittovaltiotason oikeudenkäynnissä ja vapautettiin syytteistä, joita hänen niskaansa oli kaadettu sen jälkeen, kun vanginvartijat pahoinpitelivät ja kiduttivat häntä. Tuomaristo totesi Kingin syyttömäksi ja hänen lakitiiminsä työstää nyt haastetta vankilajohtoa vastaan. Tätä kirjoittaessa Eric on taas siirron alaisena ja edelleen kostonhimoisen vankilajärjestelmän silmätikkuna.
Michael Kimble joutui myös vankilavirkailijan hyökkäyksen kohteeksi, sen jälkeen eristyselliin ja siirrettäväksi toiseen vankilaan. Häneltä on taas kerran evätty pääsy ehdonalaiseen. Syiksi nimettiin kieltäytyminen töistä ja riita vankilavirkailijan kanssa.
Sean Swainiltakin on evätty pääsy ehdonalaiseen ja sanojensa mukaansa se on osa kostotoimenpiteitä, joita vankilahenkilökunta on tehnyt hänen nostettuaan siviilikanteita henkilökuntaa vastaan. Sean on siirretty Virginiasta OSP Youngstowniin Ohion osavaltioon. Tukitiimi epäilee, että uusi siirto on taas pian edessä.
Aina vain enemmän tuomioita jaetaan (George Floydin murhan jälkeisistä) vuoden 2020 kapinoista. Jotkut tuomitut ovat päässeet vapaaksi ja toiset ovat vasta matkalla vankeuteen. Osa oikeudenkäynneistä on vielä kesken ja luvassa on pitkiä tuomioita. Kapinan jälkeisten sortotoimien vaikutukset tulevat näkymään vielä pitkään. Tehköön tämä tukikamppailu meistä vahvempia kuin koskaan aiemmin.
Chilessä vuorostaan anarkisti Joaquín García siirrettiin yhdessä useiden muiden kumouksellisten vankien kanssa Rancaguan huippuvartioituun vankilaan viime kesäkuussa. Hän oli yhdessä 20 muun vangin kanssa hyökännyt noin 50 vanginvartijan kimppuun aiempana lokakuuna. Hyökkäyksen jälkeen hän oli erityksessä 24 tuntia. Sen myötä vangit julkaisiva solidaarisuusjulistuksen Pablo “Oso” Bahamondes Ortizille, joka oli syytettynä aseiden ja räjähteiden hallussapidosta. Oso tuomittiin myöhemmin 15 vuodeksi vankeuteen. Francisco Solar on myös anarkisti ja lukittuna Rancaguan vankilaan. Hän joutui viime syksynä sairaalahoitoon diagnosoimattoman diabeteksen edettyä pitkälle. Yhdessä Mónica Cabelleron kanssa he ovat syytettyinä lukuisista pommi-iskuista. Solarilta otettiin salavaivihkaa DNA-näyte, kun hänet oli otettu kiinni graffitien teosta, ja siitä asti ollut ennaltaehkäisevästi kiinniotettuna (heinäkuusta 2020). Joulukuussa 2021 Francisco myönsi osallisuutensa poliisilaitokseen kohdistetuihin pommituksiin. Ne olivat osa solidaarisuustoimia vuonna 2019 alkaneille kapinoille sekä noissa kapinoissa poliisien murhaamille ja vahingoittamille ihmisille, ”ketään ei unohdeta” -pohjalta. Joitain päiviä sen jälkeen Mónica oli tappelussa toisen vangin kanssa. Hänen perheensä mukaan se oli vanginvartijoiden järjestämä provokaatio. Tätä kirjoittaessa ei ole tarkkaa tietoa näiden anarkistien vapautumisesta tai edes tuomioista.
Siarhei Ramanau, Ihar Alinevich, Dzmitry Rezanovich ja Dzmitry Dubousky tuomittiin alkuvuodesta pitkiin 18-20 vuoden vankeusrangaistuksiin suoran toiminnan iskuista Valko-Venäjän valtion kohteisiin. Tuomioiden jaon jälkeen kävi ilmi, että heidän tunnustuksensa oli saatu vanginvatijoiden tekemän kidutuksen kautta. Anarkismi on muuttunut laittomuudeksi itsessään nykyisen diktatuurin aikana ja ainakin kaksi muuta ryhmää on saamassa useiden vuosien tuomioita.
Venäjän viranomaiset ovat tuominneet teini-ikäisen anarkistin Nikita Uvarovin viideksi vuodeksi vankilaan, koska hän suunnitteli tietokonepeli Minecraftissa räjäyttävänsä valtion turvallisuuspalvelun ja teki pieniä ilotulitteita. Myös kaksi hänen ystäväänsä saivat ehdonalaistuomiot. He olivat 14 vuotiaita. Moskovan anarkistinen musta risti on raportoinut valtion sortotoimien lisääntyneen ja se alkaa suunnata resurssejaan humanitaarisiin toimiin Venäjän murhanhimoisen miehityksen jatkuessa Ukrainassa.
Dresdenin Anarkistinen musta risti on myös siirtänyt painopisteensä Ukrainasta pakenevien ja sinne sotimaan lähtevien tukemiseen. He esimerkiksi tukevat taloudellisesti joukkoja, kuten ”The Black Headquarter”, joka on kasanut vapaaehtoisista joukon vastustamaan Venäjän armeijaa sekä pyrkii saamaan itsehallinnollisia alueita Ukrainaan. Mustan lipun alla antiautoritaarit ja anarkistit ympäri Itä-Eurooppaa yhdistävät voimiaan valtioiden sodan ja rauhan konsepteja vastaan. Mainittakoon kuinka Anarkistisen mustan ristin osastoja perustettiin jo vuonna 1918 Ukrainassa osiksi Mustaa armeijaa joka taisteli niin bolsevikkeja kuin valkoista armeijaa vastaan.
Englannissa tuomittiin Toby Stone lähes neljäksi vuodeksi vankeuteen. Alunperin poliisit yrittivät hakea hänelle tuomiota terrorismisyytteillä, mutta niiden kaatuessa ratsian yhteydessä löytyneiden huumeiden hallussapidosta tuli silti tuomio. Ratsiat olivat osa usean maan poliisiviranomaisten yhteistä operaatiota sulkea 325-nettisivusto. Valtio yritti kaataa Tovyn niskoille syytteitä kuulumisesta 325-kollektiiviin, epämuodollisen FAI:n sekä Eläinten ja Maan vapautusrintaman
jäsenyydestä, vyöryttää syyllisyyttä tuhopolttoihin ja kirjoituksiin, joita nämä ryhmät olivat tehneet. Vaikka se ei onnistunut, on Tobyn silti vielä kamppailtava, ettei hän joutuisi vielä 5 vuoden ajaksi vahvan tarkkailun alaiseen kotiarestiin, valtiovallan uuten digitalisoituun kurinpitomenetelmään.
Tästä eteenpäin
Kotiarestien ja valvonnan lisääminen ei ole uusi ilmiö, mutta se on edelleen kasvava suuntaus. Vankilat tunkeutuvat jokapäiväiseen elämään teknologian avulla. Myös sodankäynti muuttuu yhä digitaallisemmaksi hakkeroinnin ja droonien helpottaessa hallitusten murhatöitä. Meiltä saattavat jäädä pimentoon yksityiskohdat anarkisteista, jotka pyrkivät kohti vapautta Sudanissa, Afganistanissa ja Syyriassa, ja silti he liikkuttavat meitä, niin ajatuksissa kuin toimissa. Löydämme yhteisen perustan niiden kanssa, jotka pyrkivät horjuttamaan valtiota. Valtioita, jotka murhaavat ja vangitsevat. Näissä jatkuvissa olemassaolon taisteluissa kannamme mukanamme kaatuneita ja vangittuja.